vesiliikuntaa lomalla

Lomallako liikuntaa? Siis ihan treeniksi laskettavaa?

Kesälomat ovat tältä vuodelta olleet ja menneet. Juuri nyt elämme etenkin koululaisten syysloma-aikoja ja meillä useimmilla on myös talviloma edessä seuraavan puolen vuoden aikana. Olen silloin tällöin törmännyt ajatukseen, ettei lomamatkalla voisi harrastaa liikuntaa, siis ihan treeniksi laskettavaa. Pitäisi vain nauttia oloilusta perheen tai ystävien kanssa, käydä tutustumassa eri paikkoihin sekä syödä ja juoda hyvin. Mitäpä Jatka lukemista …

Ursuit

Odotetaan kohtuullista kuntoa ja fyysisiä valmiuksia

Meriturvallisuusviikonloppu Helsingin edustalla Suomen Puolustusvoimien hallussa olevalla Kuivasaaren linnakesaarella! Omat odotukset ovat suuret ja vähän jännittyneetkin. Tarkoituksena on parantaa omia meriturvallisuustietoja ja -taitoja. Kurssiviikonloppuun sisältyy paljon erityyppistä selviytymistä saaristossa mutta lähes kaiken etukäteishuomion ja ennenkaikkea niin henkisen kuin fyysisenkin voiman vie merestä pelastautuminen. Onko minulla ja kurssikavereilla tarpeeksi tahtoa ja uskallusta kokeilla miltä voisi tuntua haaksirikkoutuminen, kylmästä merestä selviytyminen Jatka lukemista …

minnattic - kreisi mamma - enkelin evaspussi

Elämäntäyteisiä tarinoita – Anu

Elämäntäyteiset tarinat ovat rohkeita avauksia elämästä ja arkipäivän haasteista. Kirjoituksista välittyy kirjoittajan oma tunnetila ja usein niihin on helppo samaistua. Anna tarinan kuljettaa! KESKI-IÄN KREISI MAMMA Hei, olen Anu, keski-iän kreisi-ikäinen mamma, naimisissa, viisivuotias toimelias poika sekä kiireinen ja epäsäännöllinen työ. Olen Minnan asiakas vuoden alusta lähtien ja ajattelin jakaa oman kokemukseni teille muillekin. Oma Jatka lukemista …