Lomallako liikuntaa? Siis ihan treeniksi laskettavaa?

Kesälomat ovat tältä vuodelta olleet ja menneet. Juuri nyt elämme etenkin koululaisten syysloma-aikoja ja meillä useimmilla on myös talviloma edessä seuraavan puolen vuoden aikana. Olen silloin tällöin törmännyt ajatukseen, ettei lomamatkalla voisi harrastaa liikuntaa, siis ihan treeniksi laskettavaa. Pitäisi vain nauttia oloilusta perheen tai ystävien kanssa, käydä tutustumassa eri paikkoihin sekä syödä ja juoda hyvin. Mitäpä kuitenkin jos tähän kaikkeen yhdistäisi tunnin päivässä ihan kunnon hikiliikuntaa? Ajattele, ei olisi ainakaan ajasta puutetta kuten arkipäivinä työ- ja muine kiireineen. Maistuisiko ruoka erilaiselta, nukuttaisiko illalla makeammin? Olisiko kotiintultua levänneempi olo?

2015-10-05 22.08.19 12106998_1213353962014221_6985247422622470936_n 20151009_151849

Lomailin juuri viikon Ranskan Rivieralla. Sieltä on helppo suunnata veneillen merelle tai autolla rantaviivaa myötäillen viereisiin kyliin ja Alppien juureen vaellusreiteille. Paras lomakausi oli jo ohitse ja ilmat suosivat todellista aktiivilomaa. Tällä kertaa pysyimme omassa kylässä viime vuoden seikkailut mielessämme sekä rinteillä että rannikolla. Hyvissä ajoin ennen lähtöä tutkimme eri liikuntamahdollisuuksia sillä nyt olimme päättäneet liikunnan ja levon olevan erityisen tärkeitä meille. Tämä noin tunti päivässä ei rajoittanut millään lailla sitä niin sanottua normaalia lomailua. Lähes kaikki rankempi treeni sijoitettiin aamupäivään, jolloin olimme täynnä virtaa hyvin nukutun yön jälkeen. Iltapäiviin ja osaan illoista osui enemmänkin hyötyliikunnaksi sopiva kävely paikasta toiseen – välillä rivakammin, välillä enemmän lonnien. Purjehduspäivänä valitsin pitää aktiiviliikunnasta lepopäivän.

Seuraavassa pieni katsaus viikkoomme sekä moniin eri mahdollisuuksiin joihin valintamme ei tällä kertaa osunut mutta joista voisi olla iloa sinulle ja perheellesi tai ystävillesi kaikki yhdessä liikkuen. Lomaa ei tietenkään tarvitse viettää kaukana ulkomailla – kotimaasta ja kotiympyröistä löytyy mahdollisuuksia yllinkyllin. Mielikuvitusta peliin vaan!

UIMA-ALTAASSA JA SEN ÄÄRELLÄ

Jos toinen meistä oli enemmän kuin innokas vesijuoksija niin tällä välin toinen kyykkäsi, hyppeli ja taiteili erilaisia lihaskuntoharjoituksia käyttäen hyväksi ympäristön penkkejä, portaita ja kaiteita. Vesijuoksuun tarvitaan toki se juoksuvyö sekä ymmärrys hyvästä tekniikasta. Vyö sinänsä ei paljoa paina matkatamineiden seassa ja jos siihen ei jaksa ryhtyä kannattaa aina kysellä josko jostain saisit lainaksi. Perinteisillä seuramatkoilla isoimmissa hotelleissa on lähes aina erilaista ohjattua liikuntaa. Lomakausina kotimaan uimahalleissa järjestetään myös tapahtumia. Kannattaa kysellä tai seurata ainakin ilmoittelua. Äkkiäkös löydät tiesi vesijuoksuoppiin. Tiesitkö, että kun vesi vastustaa pystyasennossa etenemistä laajalla pinta-alalla, liike-energiakulutus lisää kaloriemme polttoa huimasti? Lämpöenergiakulutus on myös sitä suurempaa mitä kylmempi vesi on.

2015-10-05 19.58.25_wm 2015-10-08 09.52.39 2015-10-08 09.50.48

JUOKSU JA KÄVELY

Aamujuoksuun voi tulla intohimo etenkin kun aamut saavat olla hitaita – ei siis kellon kanssa rientämistä kiireesti ennen työpäivää. Me juoksimme kahtena aamuna. Ensimmäisellä kerralla noin viisi km ja toisella 7,5 ja 8,5 km. Se tunne on upea kun on saanut juosta vaihtelevaa uimaranta-venesatamareittiä välillä poiketen puistoon ja lopuksi viilennellä hedelmätorilla poimien mukaan ihanat tuoreet hedelmät. Juoksijalle tärkeät jalkojen ja lonkan venyttelyt pidettiin mielessä myös ja keksittiinpä lopulta, että parvekkeen kaide tarjosi aivan loistavan tuen juuri lonkan osalle. Kannattaa aina vilkuilla ympärilleen ja yrittää keksi uutta. Sekin virkistää kummasti.

2015-10-06 18.26.35_wm 2015-10-08 09.55.38 20151009_093043

Kuntokävely tarkoittaa vähintään puolen tunnin rivakkaa menoa sauvoilla tai ilman neljänä päivänä viikossa. Jos vielä samalla keventää syömistään, paino putoaa ja veriarvot paranevat. Päivittäinen liikunta ja kevyt ruokavalio ovat tutkimusten mukaan lääkkeitä tehokkaampia veren sokeri- ja rasva-arvojen tervehdyttäjiä.

Lomalla ja etenkin lomamatkoilla monella on tapana kävellä paljon. Halutaan nähdä paikkoja ja kävely on kätevää. Mekin teimme sitä. Yhtenä iltana päätimme myös, että paikallinen salsa club on nähtävä ja katsottava mahdollisuus tanssiin. Kilometrejä kertyi varsin rivakkaan tahtiin noin kuusi. Oli nimittäin yllättävän viileä ilma ja emme ihan osanneet pukea tarpeeksi päälle. Kyllä siinä lopulta lämmin tuli ja ilo yhdestä bachata tanssin opetuksesta jäi mieleen etenkin kun oma paikallinen parini talloi varpaani kahteen kertaa niin, että kenkä lähti. Olipa kokemus sekin!

KUNTOSALI

Yksi omista mielilajeista! Olihan siis meidän toki tutkittava löytyykö paikallista salia. Ensin jäin itse vähän jumiin hotellien salien kanssa mutta aika nopeasti ystäväni Nette vinkkasi ihan oikean kuntosalin. Tällä kertaa hyvin crosstrainer-, juoksumatto- ja laitepainoitteinen – vapaat painot puuttuivat täysin. Kaunistahan siellä oli ja ihan omat teema-alueetkin.

2015-10-07 11.55.12_wm 2015-10-08 10.00.32 2015-10-08 10.01.55

SUP, SURFFILAUTAILU, MELONTA

Tälläkin lomalla oli alunperin tarkoitus käydä yhtenä päivänä SUPpaamassa. Olemmehan opetelleet tänä kesänä muutamaan otteeseen tätäkin lajia sekä Suomessa että Portugalissa. Kyse on siis seisten melomisesta, stand up paddling. Tällä kertaa keli oli kuitenkin sen verran viileä, ettei merivesi houkutellut samalla tavalla kuin kesällä. Lautojen vuokrauspistekin oli hyvin hiljainen. Kuten artikkelikuvasta näet lapset ja nuoret olivat kyllä innokkaita kajakkien, surf-lautojen sekä optimistijollien käyttäjiä. Kesällä olisi ollut myös mahdollisuus yhdistettyyn katamaaripurjehdukseen ja melontaan. Harmikseni edellisenä päivänä SUPatessa kärysi … iho oli aivan liian punaisena ja hellänä uuteen aurinkoiseen meripäivään. Tällaisia reissuja kannattaa siis aina tiedustella – unohtamatta kunnon auringonsuojaa!

MAHDOLLISUUKSIEN MAAILMA MYÖS TALVI- JA SISÄLIIKUNNASSA

Tietty innoistuin nyt kirjoittamaan nimenomaan kesäliikuntanäkökulmasta. Talvellahan hiihto ja laskettelu ovat ykkösiä kun pysytään hangilla.

Yksi aivan loistava kohde kotimaassa on muuten Vierumäki etenkin lasten kanssa. Kannattaa katsoa tarjontaa nettisivuilta. Lähipiirissäni on useampi perhe, jotka ovat viettäneet todella hauskan ja puuhakkaan loman siellä. Uni maistuu niin pienille kuin isoillekin päivän temmellysten jälkeen.

Pyöräilyä ei myöskään kannata unohtaa. Helppoa ja edullista siirtymistä paikasta toiseen. Näkee ja kokee huomattavasti enemmän kuin pelkästään kävellen. Toimii myös aikaisin keväällä sekä myöhään syksyyn.

Anna mennä vaan – nyt keksimään ja kokeilemaan aktiivista lomaa! Ei kai siitä haittaakaan ole.

VINKKI Loma-asunto Ranskan Rivieralla, Nette Rohde-Nielsen: facebook.com/lecrystalfrenchriviera


KUVAGALLERIA

2015-10-06 19.43.19 2015-10-08 10.06.14 2015-10-08 10.03.53 2015-10-07 11.52.29 2015-10-08 10.05.43 2015-10-08 10.02.54 2015-10-08 09.49.18 2015-10-08 10.12.59 2015-10-08 09.50.14 2015-10-08 10.08.48 2015-10-08 10.09.36 2015-10-08 10.11.11 20151009_104825 20151009_104608 20151008_144426 12106931_1212710608745223_6691297955822912665_n 20151009_101700 20151009_101915 20151009_141519 20151009_151844 20151009_163003 20151009_105730 12119006_1213220925360858_8424206398577956311_n 20151010_134813 20151010_140627 2015-10-10 16.49.40

Vastaa