Meriturvallisuusviikonloppu Helsingin edustalla Suomen Puolustusvoimien hallussa olevalla Kuivasaaren linnakesaarella! Omat odotukset ovat suuret ja vähän jännittyneetkin. Tarkoituksena on parantaa omia meriturvallisuustietoja ja -taitoja. Kurssiviikonloppuun sisältyy paljon erityyppistä selviytymistä saaristossa mutta lähes kaiken etukäteishuomion ja ennenkaikkea niin henkisen kuin fyysisenkin voiman vie merestä pelastautuminen. Onko minulla ja kurssikavereilla tarpeeksi tahtoa ja uskallusta kokeilla miltä voisi tuntua haaksirikkoutuminen, kylmästä merestä selviytyminen ja avunhankkiminen luodolle, jossa ei ole ketään ja ilmakin viilentää meressä kastunutta kehoa?
Kun ihminen joutuu syystä tai toisesta meren armoille selviytyminen on paljolti kiinni omasta toiminnasta ja siitä miten paljon tietää mitä kannattaa tehdä. Jos mennään niinkin pitkälle, että iso matkustaja-alus on merihädässä tai peräti uppoamassa on yksinkertaisesti uskallettava lähteä meren syliin. Ilman sen suurempaa draamaa on alukselle saavuttuaan järkevää käyttää muutama minuutti siihen, että selvittää mistä pelastusliivit ja -lautat löytyvät ja mikä on kulloinenkin reitti niiden luo. Omalla pienveneelläni olen äärettömän helpottunut katsastusvalmiudestani eli kaikki turvallisuuteen liittyvät välineet ovat luonnostaan paikallaan.
Harjoiteltuamme ammattilaisten opastuksella ensin maalla, sitten Merivoimien Ursuit pelastuspuvuilla ja lopulta vain uima-asussa ja puuvillahaalarissa syyskuisessa meressä saimme aikamoisen kylmän suihkun mitä voisi olla odotettavissa. Help-asento, ruusuke eli kuinka usea henkilö muodostaa toisiaan lämmittävän tiiviin ryhmän ja vaihtaa lämpöä tarvitsevat henkilöt ulkokehältä sisäkehälle sekä matouinti – nämä kolme loogista toimintaa meressä voivat olla juuri se ratkaiseva tekijä, jonka avulla päästään ryhmässä kuivalle maalle. Selviytyminen ei kuitenkaan lopu siihen.
Miten löytää se oikea kohta rantautumiseen, kääntää märät vaatteet välittömästi mahdollisimman kuivaksi, liikkua pysyäkseen lämpimänä ja toimintakykyisenä, etsiä merkinantomateriaaleja, ymmärtää alkava hypotermia ja miten taistella sitä vastaan. Olin itse se, joka tämän toiminnan jälkeen pakattiin toukaksi kehon lämpötilaa tasaamaan. Toiset kokeilivat muita tapoja eristää itsensä säältä ja tuulelta. Pikkuhiljaa oman kehon lämmetessä alkava tärinä olikin luonnollista vaikka itse siitä yllätyinkin. Raynaud’n oireyhtymä eli valkosormisuus, joka on viime talven aikana levinnyt myös jalkoihini, on omiaan lisäämään tarvetta kivun sietämiseen kylmettymistilanteissa. Parasta tässä harjoituksessa on, että tuskin kukaan meistä enää pelkää liikaa tämäntyyppistä hätätilannetta ja omalta osaltani uskallan jopa ajatella olevani yksi niistä johdon ottavista. Toki kukaan meistä ei voi tietää miten itse lopulta toimii siinä oikeassa hätätilanteessa mutta oletettavaa on, että harjoitus lisää valmiutta toimia tosipaikan tullen. Ihan parhaista parhainta tietenkin olisi, ettei kukaan meistä ikinä joutuisi hätätilanteeseen merellä.
Jos kurssinjohtaja ja kouluttajat odottivatkin meiltä kohtuullista kuntoa ja fyysisiä valmiuksia haluan itse nostaa esille pääkouluttajan tavoin tahdon ja henkisen voiman:
On turha kertoa toisille miten kamalan kylmä meri on kun kaikki sen kuitenkin tuntevat!
Tällaisen koulutuksen jälkeen on ilo havaita, että oma kunto on kohdillaan. Ainoa jälkimaininki henkisen kasvun ohella oli RT-pelastusliivien kiinnitysnauhojen liian tiukalle vetäminen viimeisessä meriharjoituksessa. Selänpuolen kylkiluut olivat pari päivää aikalailla kosketuskipeät.
Viikonlopun muut harjoitukset olivat erilaisia maasto-, selviämis- ja hätäviestintätaitojen opiskelua. Lauantain lounas lämmitettiin trangialla. Yöt nukuimme puolijoukkueteiltoissa. Pääsimme myös tutustumaan saarella olevaan Suomenlinnan Rannikkotykistökillan ylläpitämään huomattavaan kokoelmaan vanhoja historiallisia tykkejä. Kuvagalleriassa yksi niistä rantakalliolla. Sen ohjaus sen sijaan tapahtuu syvältä kallion alta kuten toisesta kuvasta näet. Isoin on Wanha Rouva – Obuhov, jolla edelleen juhlapäivinä ammutaan vesilaukauksia. Kuivasaaren tykkitiet ovat siis syystäkin kuperia. Kyse on jo varhain opitusta tekniikasta tien kestämiseksi. Myös p/v Emmi SMPS Espoon Meripelastajien alus tuli meille tutuksi. Otin siitäkin muutaman kuvan.
Kiitokseni vielä kaikille kouluttajille ja huoltajille sekä ystävälleni Päiville! Ilman sinua en olisi ollut kokemassa tätä kaikkea!
Meripelastautumiskuvat: Kristiina Slotte, Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK), Meripuolustuspiiri
Järjestäjä: MPK ja Naisten Valmiusliitto ry
Lukijani, olen valmis auttamaan sinuakin sekä fyysisen että henkisen voiman kasvattamisessa jos niin haluat!
KUVAGALLERIA
