minnattic

AJATUS TAHDOSTA

Olen Minna Hallikainen, henkilökohtainen valmentaja minnattic valmennusyrityksessä. Hyvinvoinnin edistäminen liikunnan, ravinnon ja riittävän levon avulla on minulle tärkeää. Hyödynnän henkilökohtaisessa valmennuksessa hyväksi havaitsemiani yleisiä metodeja, joista on tunnetusti apua kun tarvitaan tukea muutoksessa matkalla uuteen. On oleellista keskittyä tekemisessään siihen mikä on omassa hallinnassa, mistä voi itse päättää. Välillä kannattaa pysähtyä miettimään mitä oikeasti tahdon ja mitä se vaatii konkreettisina tekoina. Käytännössä tämä voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että perhetilanteen tai epäsäännöllisten työaikojen takia ajankäyttö ja mahdollisuudet  lähteä liikuntapaikoille on rajattu – se ei todellisuudessa estä kuntoilua saati terveellistä tapaa syödä. Erilaisia vaihtoehtoja on paljon ja niistä on vain löydettävä juuri sinulle sopivat. Saatat siis haluta elämäntapamuutosta tai yksinkertaisesti tehokkaampaa treeniä, ehkä tarpeesi on tarkistaa tarveellisempää ravinnonsaantia tai riittävää lepoa. Yhtä kaikki muutos johonkin on tarpeen. 

ATTIC

minnattic (minnatik) juontuu etunimestäni sekä ullakosta, attic. Meillä useimmilla on ne ullakolle tai varastoon säilötyt tavarat, joiden olemassaoloa emme enää muista. Usein ne ovat vuosien mittaan kertyneitä. Kun vihdoin päätämme siivota vähän laajemmin alamme löytää kaikenlaista unohtunutta. Tämä sama pätee omiin kykyihimme, tai voihan olla, että sinulla onkin kykyjä mitä et ole ymmärtänyt aiemmin, ehkä ystävätkään eivät ole huomanneet niitä. Kun toinen, valmentajasi, tarpeeksi haastaa voit yhtäkkiä löytää vaikka mitä uusia voimavaroja.  Tässä yksi mahdollisuus, josta voimme yhdessä ammentaa hakiessasi pysyvää vahvaa parannusta hyvinvointiisi. Uskon siis vakaasti, että meillä jokaisella on erilaisia piilossa olevia voimavaroja, jotka löytämällä teemme pieniä ihmeitä omassa elämässämme. On kyse elämäntavasta ja tahdosta. Mitä sinä tahdot?

TIE PYSYVÄÄN MUUTOKSEEN

Mikäli tahdot paljon puhuttua elämäntaparemonttia kaikki ihmedieetit ja muut oikopolut kannattaa unohtaa heti alkuun. On totta, että esimerkiksi painonhallinnassa ravinnon määrällä on iso merkitys mutta se ei yksistään ratkaise ja ilman lihaskunnon parantamista ei todellista kiinteytymistä tapahdu. Autan sinua oivaltamaan sen juuri oleellisen seikan miksi pikadieetit eivät toimi ja miksi niin moni aloittaa laihduttamisen kerta kerran jälkeen uudelleen. On hyvä myös pysähtyä miettimään mikä estää elämästä nyt ja tässä hyvässä kunnossa. Aina ei ole kyse suurista muutoksista; joskus ne pienet asiat ratkaisevat ja joskus himotreenaajankin kannattaa pysähtyä miettimään miksi kehitys ei jatkukaan.

Sinä teet päätöksen omista tavoitteistasi. Minä tuen päätöksen toteuttamisessa - ja ennen kaikkea siinä pysymisessä!
Sinä teet päätöksen omista tavoitteistasi. Minä tuen päätöksen toteuttamisessa – ja ennen kaikkea siinä pysymisessä. Kuin kallio järkähtämättömästi!

LIIKUNTA-ALAN KOULUTUKSENI

Anatomy Trains in Training I & II 2017
OFFICIAL POUND® Instructor 2016
Anatomy Trains I & II 2016
FAF Running Trainer 2016
Gymstick Power Slider ohjaaja 2016
Pelvic Power lantionpohjasta voimaa ja ryhtiä liikkumiseen 2016
IKSA Kahvakuulaohjaajakoulutus KB Level 1&2 2016 (International Kettlebell and Strenght Training Academy)
Roller™ kehonhuolto-ohjaaja 2016
Gymstick Trainer 2015
Myofascial Function 2015
Trainer4You Personal Trainer 2015 – EQF Level 4  EREPS (European Register of Exercise Professionals)
Trainer4You Kuntosalivalmentaja 2014
Trainer4You Hyvinvointivalmentaja 2014

Henkilökohtaista valmennusta tukee myös monivuotinen urani ICT-alalla erilaisten teknisten tehtävien kautta nykyiseen esimiestehtävään vuodesta 2006 alkaen. Kaikissa tehtävissä olen toiminut myös kouluttajana ja vuodesta 2009 alkaen työtapavalmentajana – ketterät menetelmät sekä yrityksen sisäinen valmennusohjelma yksilön omaan toimintaan sekä vuorovaikutustaitoihin työympäristössä ja elämässä yleensä.

OMAT HARRASTUKSENI

lihaskuntotreenit, juoksu, lukeminen, veneily omalla veneelläni
Tanssikoulu Sambic – esiintyvän ryhmän tanssija vuodesta 2007 alkaen

KURSSEJA VUOSIEN VARRELLA OMAAN LIIKUNTAANI

juoksukoulu, sauvakävely, SUP, aikuisten uinnin tekniikka / masters ryhmä, rullaluistelu, lumikenkäily, sulkapalloilu, lukuisat samba- ja muut tanssikurssit

LIIKUNTA-ALAN ISOT TAPAHTUMAT LIIKUNNANHARRASTAJANA

Joulujuoksu Pelastakaa Lapset ry (5 km) 2017
Helsinki City Run (21,2 km) 2015
Helsinki Midnight Run (10 km) 2014-2017
Naisten Kymppi (10 km) 2016
Nice Run (5 km) 2014
Suomen Urheilugaala 2016 tanssiesitykset, teema: Rio de Janeiron olympialaiset
Helsinki Samba Carnaval kulkue / tanssiesitykset 2001-2017
Brasilialaisten tanssien SM-kilpailut 2009-2011


EUROPE ACTIVE JA TRAINER4YOU

Trainer4You Personal trainer -koulutus perustuu maailman johtaviin EuropeActiven asettamiin koulutusstandardeihin sekä asiantuntijaverkostomme mittavaan kokemukseen kentällä. EuropeActive on liikunta-alan kattojärjestö Euroopassa, joka valvoo liikunta-alan koulutusten laatua sekä osallistuu polittiseen päätöksentekoon. Tutustu tarkemmin EuropeActiven toimintaan täällä.